Petri Tamminen: Miehen ikävä
Ostin jo aikaa sitten Petri Tammisen yhteen niteeseen pakatut novellikokoelmat Miehen ikävä ja Elämiä. Hyvää tavaraa.
(Kannessa on kuva leijonasta ja luin ensin että "Eläimiä" ja kuvittelin niin kirjoittaneeni tähänkin juttuun, mutta näemmä olin korjannut korjaukseni automaattisesti.)
En saanut kuitenkaan aloitettua lukemista vasta kuin äskettäin. Useimmat ostamani kirjat odottelevat kärsivällisesti vuoroaan hyllyssä ties-missä, että saisin jostain innostuksen. Yleensä lukemattomia kirjoja ei ole sentään lukemattomia, mutta muutama nyt kuitenkin.
Noin viikko sitten nappasin vihdoin Tammisen kirjan käteen ja rupesin oikein lukemaan.
Olen lukenut Tammisen kolumneja aikoinaan Anna-lehdestä ja olin täysin myyty miehen tavalle havainnoida maailmaa. Siinä on jotain samaa kuin Merkintöjä-nettipäiväkirjassa [1]: ihmeellisen tuoreilta tuntuvia havaintoja arkielämästä. Ostinkin Tammisen novellikokoelman aikoinaan innoissani, mutta kirja ei säväyttänyt heti.
Tamminen kirjoittaa novellikokoelmassa liian minimalistisella tyylillä. Lauseet ovat lyhyitä. Harvoin ne jatkuvat edes sivulauseisiin. Yksittäiset lyhytkertomukset kantavat tuskin kolmea sivua. Sellainen tyyli tökkii. Ainakin aluksi.
Pienen pusertamisen jälkeen alkaa kuitenkin tulvimaan. Lyhyet lauseet rupeavat soljumaan paremmin (pisteet ikäänkuin hälventyvät pilkuiksi) ja Tammisen piikit alkavat osumaan. Tuttuja mutta tuoreita huomioita maailmasta. Näin:
Vietetään tavallisia hiljaisia sunnuntaipäiviä. Katsotaan Toivotaan Toivotaan -konserttia, lapotaan luumukiisseliä ruskeista lasikupeista ja keskustellaan euroviisuista ja kahvinkeitosta. Isoäiti sanoo, että euroviisut voitaa se, jolla on suorimmat hampaat, ja eno, että menee heti naimisiin, jos löytää muijan joka osaa kaataa puoli kuppia kahvia.
Vaan ei tällaista kirjaa pitäisi liikaa hehkuttaa. Ei sovi tyyliin. Hyvä se on kuitenkin, perkele.
[1] Olen muuten ottanut tavaksi ajatella nettipäiväkirjoja puhtaasti menneessä aikamuodossa. Jos sanon, esimerkiksi, että nettipäiväkirja se-ja-se kirjoittaa näin-ja-näin, niin tarkoitan, että juttujen tyyli —sisällön tai kirjoituksen— on ollut näin-ja-näin kyseisen nettipäiväkirjan alusta tähän hetkeen, mutta ei yhtään sen pitempään. Tästä ehkä jotain lisää ja tarkemmin myöhemmin.
