The theory described in this article assumes that the body-fat set point -- how much body fat the brain tries to maintain -- is controlled by flavor-calorie associations. Calorie-associated flavors raise the set point -- the stronger the association, the greater the increase. In the absence of calorie-associated flavors, the set point declines. Given some plausible assumptions, the mechanism regulates body fat according to the availability of food, increasing body fat when food is abundant, decreasing body fat when food is scarce.
Tämä teoria, jos se pitää paikkansa, selittää miksi toiset laihdutusohjelmat toimivat ja toiset eivät. Joidenkin vakiovastaus tähän on tietenkin se, että "pitää vain kuluttaa enemmän energiaa kuin mitä saa ruuasta", joka pitää paikkansa, noin niin kuin teknisesti. Se on kuitenkin vain osatotuus. Jos energiansaannin rajoittaminen aiheuttaa jatkuvan näläntunteen, niin painon pudottaminen ja erityisesti painon pitäminen pudottamisen jälkeen on todella vaikeaa.
Mutta jos laihdutuskuuri koostuu ruuista, jotka laskevat kehon "set pointin" (eli tavallaan kehon oman tavoitetilan painon suhteen) alhaisemmaksi, niin laihduttajalla ei ole jatkuvaa näläntunnetta vaikka syökin vähemmän. Tällä tavalla laihduttaminen voi tyypillisesti tapahtua jopa ilman mitään tietoista energiamäärän rajoittamista, koska nälkä tai sen puute on hyvin selkeä signaali aivoille siitä, tarvitseeko juuri nyt syödä.
En rupea nyt tämän enempää myymään Robertsin hypoteesia teille vaan lukeekaa hänen artikkelinsa ja Phillip Ebyn tiivistelmä. Jos aihe kiinnostaa, siis.
