Radio-ohjelma 'Aivoröyhtäisyjä', mutta vain sanallisesti
Hyvää iltaa rakkaat kuuntelijat. Tervetuloa tämänviikkoisen Aivoröyhtäisyn pariin.
Tämä on radio-ohjelma, joka on saatavilla vain tekstinä. Vähän niin kuin transkriptoituna. Tosin mitään puhuttua versiota tästä ei ole olemassa. Paitsi minun päässä. Ja tavallaan teidän päässä.
Minun pitää heti alkuun korostaa, että tämä ei ole varsinaisesti mikään vitsi. Teen tämän tosissani ja minulla on tämän taustalla idea, josta kerron ehkä myöhemmin lisää.
Nyt asiaan.
Olen viime päivinä kuunnellut netistä haettuja radio-ohjelmia ja haastatteluja. Niitä on kiva kuunnella, mutta pitemmän päälle narisevien äänien kuunteleminen alkaa kyllästyttämään. Ymmärrän kyllä, että ihmisäänen kuunteleminen viehättää — viehättäähän se minuakin — mutta verbaalinen kommunikointi on tehotonta niin monessa suhteessa.
Ajattele vaikka sitä kun sanoin 'hyvää iltaa' ja tätä nimenomaista hetkeä. Kaiken tuon puheen digitalisoiminen sanotaan nyt vaikka äänenlaadulla 128 kilobittiä sekunnissa veisi luokkaa yhden megatavun. Muistatte varmaan vanhan hyvän ajan levykkeet. Lerput ja korput. Tämä lause ei enää mahtuisi korpulle.
Ajattele sitten tätä samaa dataa veppisivuna. Oletetaan, että merkit olisivat enkoodattuina UTF-8-formaatissa. Karsittuna kaikesta muusta, nämä sanat tähän hetkeen asti veisivät vain ehkä kilotavun. Se on tuhat kertaa vähemmän kuin megatavu.
En haluaisi liikaa märehtiä metatasoilla, vaikka se juuri onkin minun perussyntini, mutta ainakin yksi asia pitää vielä sanoa.
Tavoitteenani on tehdä tätä kuten suoraa radiolähetystä. Ei siksi että suorassa radiolähetyksessä olisi jotain erityisen hienoa, vaan siksi että haluan pakottaa ajatukseni kulkemaan kuten suorassa lähetyksessä. Myönnän heti paikalla, että ainakaan tämä ensimmäinen lähetys ei noudata mainitsemaani periaatetta, mutta pyrin siihen jatkossa.
Voitte arvata, että en olisi osannut laskea niin tarkasti tavumääriä lennosta. En tiedä kuinka tarkkoja ne olivat paperilla laskettuina, mutta luulen että kertaluokat olivat ainakin kohdallaan. Suorassa lähetyksessä ne olisivat heittäneet häränpyllyä.
Noniin.
Tein tuossa hieman laskelmia ja siis rikoin taas kerran periaatteitani, mutta otan tämän ohjelman taiteellisena johtajana vapauden hieman leikellä ja editoida. Laskin että puhuttuna kommunikoisin minuutissa noin sata sanaa. Jos haluaisin siis tehdä noin kahdenkymmenen minuutin ohjelman, josta 10 minuuttia menisi kipaleiden soittamisiin ja mainostaukoihin, niin minun tarvitsisi kehittää tuhannen sanan edestä asiaa. Eiköhän tuo onnistu.
Mutta sananen tämän ohjelman ideasta. En siis vieläkään hellitä metatasolta, mutta en toisaalta ole varma toimiiko tämä formaatti itsenäisesti. Tämä on vasta kokeilua.
Mutta siis tästä formaatista.
Jotkut suomen blogosfäärin edustajat ovat tehneet ihkaoikeita puhuttuja ohjelmapläsäyksiä ja vaikka niiden taiteellinen laatu ei välttämättä päätä huimaa, niin kuin ei tämänkään ohjelman, niin jotain siinä kuitenkin on erikoista. Jos nyt ei oteta huomioon tätä ihmisääniaspektia, niin joudun päätymään johtopäätökseen että puhutun äänen formaatti jotenkin muuttaa performanssin jos ei nyt välttämättä sisältöä niin ainakin muotoa.
Ääninauhoitteen tekeminen asettaa muitakin lisärajoitteita ja lisävaatimuksia esitykselle, kuten esimerkiksi että äänessä ei tule kohtuuttoman pitkiä taukoja. Tämäkin voidaan korjata editoimalla äänitettä jälkikäteen, mutta sellainen editoiminen ei onnistu jos kyseessä on suora lähetys. Ellei sitten ole positroni joka kulkee ajassa taaksepäin siinä missä protoni eteenpäin.
Jos olisi ammattimaisempi niin tekisi ohjelmaan jonkinlaisen skriptin etukäteen. Tietäisi suunnilleen mistä aikoisi puhua ja jos juttu jotenkin loppuisi kesken niin nappaisi idean skriptistä.
Noh, minä en kärsi moisista ongelmista, koska te ette suoraan näe esityksessäni olevia taukoja. Minä huomaan ne ja voitte uskoa, että nolostelen kun en meinaa saada sanaa suustani, tai siis sormistani, mutta teille tämä näkyy editoituna katkeamattomana pötkönä tekstiä. Mutta kuvitelkaa tänne joitan taukoja. Ainakin kappaleväleihin.
Tämä idea valmiiksi transkriptoidusta radio-ohjelmasta ei varmasti ole uusi; en tosin ole sellaiseen koskaan törmännyt. Idea on tietysti jossain mielessä aivan päätön eikä toimi vitsinä, muuten kuin ehkä jonain nolona ja naurettavana ideana, mutta olen jo nyt huomannut, että tällainen lähestymistapa muuttaa sekä esitysteni muotoa että sisältöä. Ja varsinkin pituutta. En toki väitä että sisällön laatu olisi noussut varsinkaan suhteessa esityksen pituuteen, mutta tärkeintä tässä on se mitä saan hommasta itse irti. Ja juuri nyt tuntuu siltä että tästä saa paljon irti. Ehkä huomenna nolottaa ja poistan tämä esityksen netistä, mutta nyt yritän vain pitää hauskaa.
En muuten suoranaisesti kuvittele itseäni puhumassa mikrofoniin mutta puhun nämä ajatukset kuitenkin mielessäni ääneen. Hidastan tavallaan ajatustani niin että sormeni pysyvät ajatusteni perässä mukana. Minun sormeni ovat muuten kohtuullisen nopeat. Kävin konekirjoituskurssin yläasteella. En ole häikäisevän nopea mutta olen niin nopea että ainakin siskon pojat ovat ihmeissään.
...
Puhuminenhan on ihmiselle aika luonnollinen tapa kommunikoida. En tarkoita luonnollisella sitä että se olisi jotenkin parempi tai suositeltavampi tapa kommunikoida. Tarkoitan vain että se sujuu meiltä aika hyvin. Se johtuu tietysti osittain siitä että vastaanottava pää, kuuntelija, korjaa puheemme virheitä tehokkaasti, mutta myös siitä että puhumalla välttää kirjoittamiseen syöpänä takertuvat ylimääräiset koukerot ja hienostelut joita tehdään vain muodon takia. Puheessa niille ei ole virkaa. Jos joku puhuu liian monimutkaisesti niin sitä ei kuunnella. Nyökytellään vaan päätä ja ajatellaan jotain ihan muuta.
Puhuminen itsekseen ja omassa päässään ja sen näkyttely tietokoneelle ei ole ihan niin sujuva prosessi kuin vaimolle turinointi illallispöydässä, mutta toivon että tästä tulee helpompaa ajan myötä. Nyt jo huomaan, että minun tarvitsee vain hetken keskittyä puhumaan itsekseni ja kohta se sujuu jo aika helposti. Jos ajatus katkeaa ja joku ulkoinen tekijä häiritsee niin minun pitää hetken koota itseäni. Voitte edelleen ajatella että se on ikäänkuin pieni ajatuskatko radio-ohjelmassa. Ääni radiossa sanoo että 'ööööö'. Se keräilee vaan ajatustaan todennäköisesti.
Kuvittelin jotenkin alussa että pääsisin tällä kertaa jo asiaan, mutta ilmeisesti se ei onnistu. Märehditään siis vielä metatasolla. Minusta se on mielenkiintoista, mutta kuuntelijasta, tai siis lukijasta, ei varmaankaan.
Niin siis niistä meta-asioista sen verran, että tällainen kirjoittamistapa, tai voisiko sanoa esittämistapa, avaa ainakin jotain portteja koska en yhtäkkiä enää niin välitä siitä olenko naiivi. Tiedän tietysti olevani, mutta tämä formaatti ei päästä niitä sensoreita hommiinsa jotka yleensä saavat ajatuksen katkaistua kesken lauseen.
Ajatellaan vaikkapa ajatusta, joka minulla on pyörinyt tässä aina välillä mielessä. Mietin jo, että jos aion jatkaa tällä tavalla pitkäänkin, niin mitä ne harvat lukijani ajattelevat tästä muutoksesta. Toivon tietysti että he pitävät, mutta jos olen hetkenkään rehellinen itselleni niin tajuan että eihän se ole oikeasti mahdollista. Ihmiset vihaavat muutosta ja tällainen heittäytyminen ei voi miellyttää kaikkia.
Ajatelkaa vaikka Tommipommin varmasti henkilökohtaisella tasolla tärkeitä muisteloita, muistikuviksiko hän niitä sanoi. Ne olivat hyviä, mutta ne eivät olleet tommipommia. Ne eivät olleet sitä minkä takia innostuimme aina kun näimme blogilistasta että tommipommi oli päivittänyt. Ne olivat pettymys tässä suhteessa. Ei sen takia että ne olisivat olleet huonoja, mutta sen takia että olivat muutos totuttuun. Vaikka se totuttu olikin uusia tuoreita havaintoja maailmasta.
Tai ajatelkaa vaikka Tiedemiestä. Hänen kokeilunsa fiktion saralla ovat vieraannuttaneet ainakin minut hetkeksi hänen kirjoituksistaan. Ei edelleenkään sen takia, että hän olisi huono kirjoittamaan fiktiota. Sitä en tiedä koska en ole lukenut yhtäkään hänen fiktiivistä tarinaa. Vaan siksi että ne olivat muutos totutusta.
Jos tämä olisi oikeasti radio-ohjelma, niin joku soittaisi ja sanoisi että piti molemmista ja että minä olen dorka jos sanon jotain muuta. Ehkä niin, mutta tämä olikin vain hätäisesti heitetty hypoteesi, joka pohjautui yhden ihmisen otoksesta tehtyyn empiiriseen testiaineistoon. Olette tervetulleita kumoamaan sen.
Aika alkaakin jo loppumaan ja minun pitää mennä kohta nukkumaan, joten päättelen tältä erää lähetystä tähän. En osaa vielä sanoa, että oliko tämä once-in-a-lifetime -juttu, mutta sen voin sanoa että vielä nyt tämä tuntuu jotenkin mukavalta. Ehkä tässä oli jotain perää.
