Ammatti nimeltään ohjelmoija, osa II
Ilta Päivä Sanomat elää taas, ehkä

Nykyajan kieliopas

Nykyajan kieliopas auttaa tällaista orastavaa kielipoliisia kuten minä ymmärtämään milloin oikeakielisyyteen kannattaa pyrkiä. Aina ei ole järkevää hioa tekstiä loputtomiin, vaan kirjoittajan pitää ymmärtää kirjoittamisensa tarkoitus ja tärkeys. Nettipäiväkirjojen lukijat tuskin kipristelevät tuskissaan, kun kirjoitan "kipristelevät tuskissaan", mutta välimerkittömän ja kirjoitusvirheitä pursuavan tajunnanvirran lukeminen on niin vaikeaa, että sellainen teksti on jo luotaantyöntävää.

Tärkeintä on kai ymmärtää riskit ja pyrkiä vähentämään niistä olennaisimpia. Nettipäiväkirjassa suurin riski lienee lukijoiden menettäminen. Lukijoiden menettäminen ei ole välttämättä suuri asia kirjoittajan elämän kannalta — voi se toki olla sitäkin — mutta nettipäiväkirjan itsensä kannalta lukijoiden määrä on usein mitä suurin asia.

Nykyajan kielioppaassa mainittu tekstin väärinymmärtämisen riski on tietenkin ihan todellinen myös nettipäiväkirjoissa, mutta nettipäiväkirjojen sisältö on niin köykäistä, ettei niiden kirjoittajilla ole mielestäni myöskään suurta vastuuta viestin läpimenemisestä lukijalle. Onhan se ikävää, että viesti ei mene läpi, mutta vahinko ei ole suuri.

Oma suhtautumiseni oikeakielisyyteen on hieman ristiriitainen. Toisaalta ihailen oikeakielisiä tekstejä ja haaveilen, että osaisin kirjoittaa paremmin. Mutta toisaalta ajattelen, että liiallinen nipottaminen ja perfektionismi pilaavat kirjoittamisen nautinnon. (Lisäksi olen niin laiska, etten saa opeteltua oikeakieliseksi, vaikka niin haluaisinkin.)

Siksi Nykyajan kielioppaan käytännönläheinen linja — vältetään riskejä ja kierretään vaikeudet — tarjoaa hyvän lähtökohdan kirjoittamisen kehittämiseen. Turha kuvitella, että kerralla oppisi oikeakieliseksi. Sen sijaan, voi oppia saamaan viestinsä paremmin perille ja käyttämään aikansa paremmin.

Silloin, kun intoudun oikeakielisyyteen, niin minut jähmettää se, että jokainen ilmaus ja tekninen yksityiskohta tuntuvat vaativan täsmennystä. Siksi on hienoa, että on kielioppaita, joista voi hakea normin mukaisen tavan ja voi itse jatkaa olennaisinta, eli kirjoittamista.

Esimerkkinä asiasta, jonka jo opin Nykyajan kielioppaasta, liittyy ajatusviivojen käyttöön. Tiesin kyllä, että käytän niitä liikaa — koska ajatukseni katkeilevat liikaa —, mutta en tiennyt, että suositeltu tapa on käyttää lyhyttä ajatusviivaa ja että viivojen molemmilla puolilla on suositeltavaa käyttää välilyöntiä — nytpä tiedän.

(1 comment)


Comments:

Posted by Pää auki at 05.12.2004, 19:11

Asiallista pohdintaa. Täsmennänpä kuitenkin, että tuo "lyhyt ajatusviiva" on siis eri asia kuin yhdysmerkki (-) (, se lyhyin viivoista, jota myös tavuviivana käytetään). Suomessa yleensä käytettävä ajatusviiva on nimeltään endash (–), koska se on n-kirjaimen pituinen. Sitä käytettäessä on tapana jättää välilyönnit molemmille puolille. Amerikkalainen pidempi emdash (—) on vastaavasti m-kirjaimen pituinen, eikä sen kanssa käytetä välilyöntejä.