Älä argumentoi, kerro miten asia on
Televisio on pop

Huippua

Joku sanoi, että valtion ei pidä tukea huippu-urheilua. Huippu-urheilubisneksessä toimivat ihmiset vastasivat, että kyllähän pitää tukea. Tässä ei ole mitään uutta.

Perustelu huippu-urheilun tukemiseen tulee kuulemma kansalta. Kansa haluaa nähdä mattinykäsiä, juhamietoja, markokemppaisia voittamassa urheilukilpailuja. Niin. Tietenkin kansa haluaa nähdä suomalaisten huippu-urheilijoiden pärjäämässä, mutta kysymys kuuluukin, että kuinka paljon se haluaa maksaa siitä.

Perinteisesti tässä vaiheessa kysymys kuuluisi, että kumman valitset, pienten lasten terveydenhuollon vai huippu-urheilun tuen, mutta se olisi turhaa kärjistämistä. Onneksi ihmiset ovat keksineet oivallisen välineen juuri tällaisten ongelmien ratkaisuun. Se väline on tietenkin raha.

Raha ei ole lopullinen ja objektiivinen mittari, mutta se on oikeastaan ainoa tapa konkretisoida tämänkaltaisia ongelmia. Kaiken ei tarvitse tuottaa voittoa, kaikkea ei tarvitse kilpailuttaa ja valtiota tarvitaan, mutta raha voi silti toimia yksilölle hyvänä todellisuudenhahmottamismekanismina.

Ajattele nyt, että verojasi kevennettäisiin hieman ja sinulta kysyttäisiin kuinka paljon laitat rahaa ampumaurheilun tukemiseen. Summa ei olisi tietenkään iso; voit olettaa, että muut tekisivät samoin kuin sinä. Mitään takeita menestyksestä ei olisi, mutta panostukseen voi ajatella liittyvän yleisen yhteiskunnallisen hyödyn.

Noh, kuinka paljon? Tee sitten sama ajatuskoe kaikille urheilulajeille.

Jos ajatus siitä että joutuisi itse laittamaan rahaa urheilulajille ja menestyksen mahdollisuudelle tuntuu hölmöltä, niin ehkä kansainvälisen menestyksen tavoittelu kansan rahoilla on tyhmää. Kansainvälisellä menestyksellä varmasti on laajempia yhteiskunnallisia hyötyjä, mutta huippu-urheilu ei nähdäkseni ole tehokkain keino niiden saavuttamiseksi.

Erityisen typerä on ajatus, että jokainen urheilulaji olisi jotenkin erikoinen ja ansaitsisi enemmän satsausta ja huomiota. Mitä ihmeen itseisarvoa lajeilla sinänsä olisi? En ymmärrä.