Jupisin joskus siitä, että "insinöörimäinen" lähestymistapa laihduttamiseen --kuluta enemmän kuin syöt-- ei toimi, koska suurin osa ihmisistä ei pysty pitäytymään tässä. Siksi "kuluta enemmän kuin syöt" on huono laihdutusohje. Vaikka se on totta, niin siitä ei ole mitään hyötyä laihduttamiseen.
Ongelma ei ole pelkästään psykologinen eikä kyse ole vain tahdonvoimasta vaan taustalla on ihmisen design; eli se miten ihmisen keho toimii. Nimittäin painoa kontrolloi ns. set point, joka on tavoitepaino, johon keho pyrkii. Keholla on tehokkaat keinot tämän saavuttamiseen. Nimittäin nälkä ja kylläisyys.
Itse asiassa on jotakuinkin mahdotonta pitemmän päälle taistella set pointia vastaan. Tämän takia suurin osa laihduttamisista epäonnistuu. Vaikka alkumotivaatiolla saadaan painoa pudotettua, niin koska set point ei putoa, niin loppujen lopuksi paino palaa suunnilleen siihen mistä se lähtikin. Nälkä huolehtii asiasta. Ja kuten tiedämme, nälkä ei mene salaatilla, vaan keho on kiinnostunut kalorien määrästä.
Noh, Seth Roberts väittää löytäneensä tavan, jolla tätä set pointia pystytään pudottamaan. Aloitetaan siitä, että mitä tarkoittaa, jos tämä todella olisi mahdollista. Lyhyesti ja yksinkertaisesti se tarkoittaisi, että laihduttamiseen ei tarvitsisi tehdä enää mitään muuta. Jos set point on alempana kuin mitä painosi, niin keho signaloi siitä kylläisyyden tunteella ja vähentyneenä nälän tunteena. Tästä seuraa (jotakuinkin) väistämättä laihtuminen.
Kikka jolla Roberts uskoo set pointin tippuvan on tämä: pitää nauttia kohtuullinen määrä kaloreita, joilla ei ole mitään makuassosiaatiota. Eli mauttomia kaloreita. Tämä pitää tapahtua tarpeeksi suuressa n. kahden tunnin aikaikkunassa, eli suosituksen mukaan n. tunti jälkeen ja ennen minkään muun maun kokemista. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että keskellä tätä kahden tunnin aikaikkunaa nauttii esim. sokerivettä tai pari ruokalusikallista mautonta nestemäistä öljyä. Maailmalla käytetään jälkimmäiseeen lähinnä extra-light olive oil -tuotteita, jossa on siis hyvin lievä maku; Suomessa vastaavan ajaa myös käsittääkseni rypsiöljy, kunhan se on mautonta. Kerran päivässä riittää.
Teoria (ja labrassa osittain osoitettu käytäntökin) menee siis niin, että keho luo maku-kalori -assosiaation, eli keho (tai tarkemmin aivot) oppii yhdistämään tietyn maun siihen, että siitä seuraa kalorien saaminen. Eli jos juot vaikka limua, niin keho oppii yhdistämään tuon limun maun kalorien saamiseen. Toisin sanoen limu alkaa maistumaan hyvältä kun keho oppii tämän yhteyden.
Miksi puhuin siis aiemmin sokeriveden käyttämisestä laihduttamiseen kun seuraavassa jo puhutaan siitä miten limu toimii päinvastoin? Noh, makealla on ilmeisesti erikoinen asema ihmisissä siinä, että siitä osaamme pitää ilman erityistä oppimista. Pelkkä makea, esim. puhdas sokeri, ilman mitään erityistä makua, siis ei synnytä tätä maku-kalori -assosiaatiota. Erilaiset öljyt kuten rypsiöljy toimivat koska niissä ei varsinaisesti ole mitään makua.
Jos keho siis saa tällaisia mauttomia kaloreita, niin se laskee set pointiaan. Mutta miksi? Tätäkään ei aukottomasti tiedetä, mutta ajatelkaamme esihistoriallisia aikoja kun ruokaa ei ollut loputttomasti. Joskus ruokaa oli paljon ja joskus sitä oli hyvin vähän. Idea set pointilla on nyt siis se, että kun sitä ruokaa on paljon saatavilla, niin sitä kannattaa haalia mahdollisimman paljon varastoon huonoja aikoja varten. Eli kehon kannattaa nostaa set pointia. Kun taas ruokaa on vähän (josta yksi merkki on se, että näistä kaloririkkaista eli vahvanmakuisista ruuista on pula), niin kannattaa elää varastoillaan eli laskea set pointia. Normaalia logistiikkaa.
Robertsin löytämä menetelmä siis tekee kikan aivoille ujuttamalla sille käsityksen, että "ei nyt niin hyvät ajat olekaan, voit vähän pudottaa painoa". Ei ole ihan selvää, ainakaan minulle, miksi tämä muutos on niin radikaali. Set pointin pudottamiseen ei tarvita kuin 200-400 mautonta kaloria päivässä.
Robertsin menetelmä on tietysti saanut paljon negatiivistakin kritiikkiä, koska laihdutusmenetelmät, erityisesti sellaiset jotka väittävät homman olevan helppoa, ovat hyvin kärkkään kritiikin kohteena. Itse asiassa on esitetty näkemyksiä, että laihduttaminen ei pitemmän päälle oikeastaan onnistu ollenkaan. (Tosin jos Robertsin menetelmä toimii, niin tämä näkemys osoittautuu vääräksi.) Tämä Shangri-La -dieetiksi ristitty menetelmä pohjautuu kuitenkin monilta osin laboratoriokokeisiin ja esim. set point -teoria sinänsä on todettu paikkansapitäväksi. Se, että laskeeko se Robertsin tavalla on sitten vahvistamatta. Tieteestä dieetin taustalla kerrotaan enemmän Robertsin julkaisemattomassa artikkelissa "What makes food fattening? A Pavlovian theory of weight control", joka löytyy sivulta Science Behind the Diet.
Toinen olennainen pointti teoriassa on se, että siinä ei myydä kyljessä varsinaisesti mitään. Roberts on kirjoittanut aiheesta kyllä kirjan, mutta itse menetelmä on suhteellisen vaivaton ja erittäin halpa. Tarvitaan vain esim. rypsiöljyä tai sokerivettä. Mitään elämäntapamuutoksia tai muita tiukkoja itsekuria vaativia järjestelyitä ei vaadita, joten sitä on sinänsä helppoa kokeilla. Tosin sen verran täytyy varoittaa, että monet tarvitsevat kyllä pientä hienosäätöä menetelmässä. Pitää olla myös hyvin tarkka, että kalorit ovat absoluuttisen mauttomia ja vieläpä tässä tarpeeksi suuressa aikaikkunassa. Keho odottelee nimittäin makuassosiaatiota kiltisti jonkin aikaa, koska jotkut kalorit imeytyvät kehooon vasta jonkin ajan jälkeen.
(Linkki tähän kirjoitukseen)
18.08.2008, 14:26
![[Comments]](/cgi-bin/weblog//themes/Default/comments.png "1487 comments")
